Atshii....Alma Tomu heräsi minussa vihdoinkin eloon. Huolellisesti suunniteltu on puoliksi tehty ja kyllähän suunnitteluun kuluu silloin aikaa kun pitäisi siivota. Tuulinen päivä ja ääneen lausuttu ajatus muuttui lopultakin ripeäksi toiminnaksi. Alkoi vaatehuoneen siivous. Koko arsenaali vaatteita ja mattoja löytyi koht'siltään parvekkeelta. Hyllyt tyhjenivät rivakasti ja pyyhkimisen jälkeen alkoi uudelleen järjestely.

Mutta kuinka kauan pitää odottaa  80-luvun muhkeilla olkatoppauksilla varustettujen takkien kanssa?  Näkyykö olkapäitä korostava muoti siintelevän jo taivaanrannassa? Onko edes realistista odottaa ihanaan minimuodikkaaseen leninkiin pujottautumista, semminkin kun polvenseutu on jo kauan hymyillyt alaspäin? Entäpä kengät, rakkaat Palmrothini, joihin ei liikavarpaani ole suosiolla asettunut moniin vuosiin? Mistä tulee rakkaus vanhoihin vaatteisiin?

Jotenkin minä vähän kadehdin taivaan lintuja. Ne ovat iloisia ja huolettomia, eikä niitä tunnu huomisen murheet rasittavan. Säännöllisin väliajoin ne tulevat syömään. Joskus ne kurkkivat sisään ikkunoista. Linnut opettavat minulle iloista huolettomuutta.

Haluatteko tietää mitä niille vanhoille vaatteille ja kengille kävi? No, ne odottavat mustassa jätesäkissä kulkua kirpparille. Mutta, jos vastaanne joskus kävelee mustaan talvipopliinin pukeutunut  naisihminen, se saattaa olla kuvailija joka on käynyt hakemassa takkinsa pois jätesäkistä. Ja takin tunnette siitä, että siinä on MUHKEAT olkatoppaukset!