Hidas kiiruhtaminen kohti joulua on alkanut. Joulumusiikin soidessa ajatukseni palaavat elettyjen joulujen tunnelmiin. Rakkaista rakkaimpiin joululauluihin liittyy vahvoja muistoja. Karoly Garamin laulaessa, joulun aatto jo saa, nyt ilta tummuu ja hiljenee maa, muistan rakasta ystävääni ja työtoveria. Hänen lempijoululauluaan en vieläkään voi silmät kyynelittä kuunnella. Hänen äkillistä kuolemaansa en tahtonut millään uskoa todeksi.

 

Äänen, hiljaisen sointuvan, nyt jostakin kuulevi hän, se lempehin lausehin lohduttaa, se nostamaan katseeni saa, älä huoliisi jää, nosta pystyyn jo pää, joka hetki sun kanssasi käyn..

Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon, joka hetki sun valonas käyn.

Joulurunojen ykkönen on Sarkian Lapsuuden joulu. Sitä kuunnellessa olen jälleen lapsi. Istun synnyinkotini pitkän pirttipöydän ääressä.

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitseläikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
Teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuu jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
sadun taikapiirissä siivin havisevin
tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto.
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat
te joulun katoamattoman haltijat,
tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles, taatto.
 
Valitsin Sarkian pitkän joulurunon kaksi viimeistä säkeistöä.
 
 
Esikoiseni kantoi riemusaatossa kotiin kerhossa askartelemaansa jouluista styrox-palloa. Neljä eriväristä paperipalaa koristi sitä. Vieläkö sinä tätä palloa säilytät, kysyy jo aikuiseksi kasvanut tyttäreni. Joulupallo on osa muistojen helminauhaa. Tänään helminauhaa sormeilleena huomaan, muistot ovat säilyneet kirkkaina ja kauniina.
 
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun, himmenemättömän heittää..

 Hyvää toista adventtia!