Teillä on tietokoneenne ja internettinne, kun kysyn neuvoa vastaus on; www.etsitietoa.com. Mutta entäs me joilla tietokonetta ei ole, ottaa totisesti päähän, puuskahti ystäväni. Aloin miettiä asiaa, ja huomasin hänen olevan oikeassa. Ja kun sanon, ettei minulla ole tietokonetta, ystäväni jatkaa, sanotaan kirjastossa on, mene sinne. Miten minä  siellä osaisin tietokonetta käyttää, kun en ole koskaan käyttänyt?

Kenkieni alla narskuu pakkaslumi. Se onkin melkein ainoa ääni lumen hiljentämässä maisemassa. Funtsaan miten nopeasti kehitys on tiedon välittämisessä mennyt eteenpäin.
Kirjekyyhkyt ja pulloposti luovat romanttisiin tarinoihin hienoja elementtejä. Eikä järin kauaa tunnu olevan keskusneitien ajasta ja nyt jo lankapuhelimetkin ovat historiaa..

Niinpä löysin itseni ostamasta ensimmäistä kännyä. Vieläkin muistuu mieleeni nuoren myyjän hölmistynyt ilme kännyn ostohetkellä, kun hän kysyi, minkälaisen liittymän siihen haluat? Vastasin, täytyykö minun sellainenkin ostaa ja mitä minä sillä teen?
 
Oikeasti pelkään kaikkea vähänkään teknisempiä laitteita. Kännyn opettelussa kului hikeä ja kyyneleitä. Jossakin vaiheessa olin valmis luovuttamaan ja heittämään koko vempaimen jokeen. Perheriitäkin oli syntyä kärsimättömyyteni takia. Laskuista päätellen hallitsen nykyisin sekä viestit, että puhelut ja multimediaviestejäkin lähtee ainakin kalastusreissuilta.
 
 
Mutta pitääkö ihmisen nykyään olla aina tavoitettavissa? Ymmärrän kännyn tarpeellisuuden,( varsinkin viimeaikaisten kokemusteni valossa), mutta joskus 'unohdan' tarkoituksella kännyn äänettömälle pitkäksi aikaa.
 
 
 
Uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, syystä, ettei minusta ole niiden pitäjäksi.
Iloitsen tavattomasti , kun vanha koira on oppinut joitakin temppuja.
 
Kerrassaan riemullista on vaeltaa virtuaalipoluilla. Täälläkin on vastaantulijoita, tuttuja jotka huudahtavat, hei, minä kävin täällä. Ainoastaan koneen surina muistuttaa minua ajan kulumisesta. Pitäisikö keittää iltateetä?
Hyvää maanantai-iltaa!