Olen itkeväistä sorttia, ilon, surun ja liikutuksen kyyneleet valuvat herkästi poskilleni.Musiikki on aina toiminut tunteitten tulkkina, niinpä minäkin löydän sävelet vähän joka lähtöön. Siivouspäivänä soi Bach (anteeksi Johann Sebastian) mutta urkumusiikin pauhatessa minusta vapautuu siivousferomoneja.
Eilen itkin jälleen. Piri vastasi Perennat ja puikottelut-blogissaan haasteeseen; Kirjoittajan helmi. Koen saaneeni lahjaksi elämäni ensimmäisen oman runohelmen. Olen liikuttunut. Kiitos helmestä Piri!
 
 
Käärin helmen varoen ja talletin sen ihkauuteen lipastooni. Uskokaa tai älkää, puuseppä(ni) kantoi  huoneeseeni nikkaroimansa lipaston. Se on loimukoivua. Ja takuulla oma tekemä. Siinä on kuusitoista pitkänomaista laatikkoa, nyt löytyy jokaiselle pikkutavaralle oma paikkansa.
 
 
Käsityöpiirissä oli vuorossa kaulahuivin teko. Mukaan piti ottaa virkkuukoukku, lankaa, ja viivotin. Olin varma, etten opi moista virkkuutekniikkaa, jossa lankoja nostetaan viivottimen päälle ja yhdistetään toisiinsa virkkaamalla. Huoleni oli turha, opin nopeasti ja huivi valmistui ennätysajassa. Saattoipa johtua myös siitä, että lankaa oli vain vähän, mutta kuka sitä kaipaisikaan pitkänään heiluvia kaulahuivin päitä.Huivin pituutta lisäisin laittamalla sen päihin tupsut. 
Tupsuidea oli niin mainio, että lausuin ääneen ulkomuistista, mieleni sopukoista esiin pullahtanutta runoa.
 
Mä ajoin takaa kunniaa
sain hattuhuni tupsun
nyt tupsu mua huvittaa
se heiluu päässä hupsun.
 
Huivin päässä ei edelleenkään ole tupsuja, nimittäin, ei onnistunut minulta enää tupsun teko. Jos jollakulla on helppo tupsujen teko-ohje tiedossa, kannattaa laittaa viestiä Kaanonin kommenttilootaan.
Olin niin ylpeä huivistani, että kiedoin sen kaulaani kun käväisin kaupungissa. Ei olisi passannut, kolmannen kaupan ulkopuolella huomasin, että kaulaani paleltaa. Huivi oli kadonnut. Itku kurkussa katsoin puuseppää(ni) silmiin ja yhteistuumin lähdimme jäljittämään huivia. Olin jo luovuttaa etsimisen, mutta kolmannen kaupan linnunsiemenosastolta huivi löytyi. Joku ystävällinen sielu oli nostanut huivin hyllyn reunalle.Kääräisin sen kiiruusti kaulaani ja laitoin siihen kunnon solmun.
 
 
Lasinpaloja pilkkoessani suunnittelin seuraavaan mosaiikkityöhäni Gaudi vaikutteita. No, nämä papukaijat saavat kelvata. Jätän Gaudin hautumaan. Tarjotin on nyt saumausta vailla valmis.
 
 
Ystäväni ollessa matkalla, sai hänen kissansa esimerkillisen hoitajan. Kissa hypähtää kelkkaan ja kotimatka sujuu rennon kissamaisesti.
 
Famu falsetissa kertoo kissastaan Amandasta. Amanda on viisas. Hänen ajattelussaan on Huovismaista charmia. Amanda on nostanut kissakuumeeni ennätyskorkeuksiin. Vielä on muutama brobleemi ratkottava ennen kuin Viiru Pesonen muuttaa meille. Näenkö sen jälkeen enää pihamaallani lintuja? Ja kotiutuuko navettakissa perheemme värittömään ja yksinkertaiseen arkeen? Näitä tällaisia miettii nimimerkki Sheebaako vai silakoita.
 
 
Anskukka haastoi minut kurkkimaan kuvakansioitani.Jotenkin tähän tapaan se meni;
 
1. Avaa nejäs valokuvakansio
2. Avaa kansion neljäs kuva
3. Julkaise se blogissasi
4. Selitä kuva
 
Ja haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.
 
Yllä olevan kuvan selitys;

17.12..2009 Kävelin mökkirannassa järven jäälle. Teräsjää kantoi kameran, kelkan ja minut. Potkuttelin jäällä riemusta hihkuen. Rannat olivat täynnä toinen toistaan kauniimpia jäätaideteoksia. Ryömin lopuksi melkein nelinkontin rannan tuntumassa ja kamerani raksutti tasaiseen tahtiin kuvia muistiinsa. Kun sormet olivat jäästä kohmeessa luovutin. Kannoin kuva-aarteet kotiin ja siirsin ne koneelle.Yllä on neljännen kansion neljäs kuva, jolle annoin nimen; Joulupuu.

Tämä haaste lienee kiertänyt jo niin monia blogeja, etten nyt jatka tätä kenellekään erityisesti, vaan kehoitan lämpimästi tarttumaan tähän haasteeseen, ole hyvä!

Aurinkoista tiistaita toivottelee Kaanon!