Alla olevan postauksen olen kirjoittanut ja tallentanut joskus tammikuun alkupäivinä. Kirjoitus oli poista-napin painalluksen päässä roskiksesta, kunnes huomasin sen sopivan tähän päivään.

Huomaan usein harrastavani hyppelehtivää työntekoa, siitä johtuen löysin itseni istumasta lattialla, kirjekuorta kädessäni pitäen.

Kierrätystyö saattaa alkaa esimerkiksi aikomuksesta tyhjentää roskapussi. Tarmokkaasti sitaisen pussin suun solmuun. Avaan ulko-oven. Kylläpä onkin pyryttänyt reippaasti lunta. Lasken roskapussin maahan, harjaan tarttuen aion lakaista portaat puhtaaksi. Lakaistessani havaitsen, että lintujen ruoka-automaatit odottavat täydentämistä. Niinpä lähden varastoon josta haen auringonkukan siemenet ja pähkinät. Varaston ovella muistan pyykin, joka odottaa levittämistään. Pyykkiä levittäessäni kuulen päiväpostin kolahtavan laatikkoon. Postihakureissulta palatessani törmään roskapussiin. Se kaatuu eteisen lattialle.Lähden hakemaan harjaa ja rikkalapiota...

Harrastatteko te kierrätystyötä?

 

Kun hain komerosta neulahuovutukseen tarvittavaa huopaa, löysin tuulahduksen nuoruudestani, vaaleanpunaisen kirjekuoren ja sen sisältämän kirjeen, jonka teksti oli tuttuakin tutumpaa. Istuuduin lattialle lukemaan ja jouduin kirjeen lumoihin.  Hymyilin ja luin. Hetkessä häipyi elämästäni vuosi jos toinenkin. Salaperäisenä, kirjettä selkäni takana piilottaen, hakeudun kirjeen kirjoittajan luo. Arvaa mitä löysin, kysyn, samanaikaisesti vilauttaen selkäni takana olevaa vaaleanpunaista kirjekuorta. Roskiin, kuului lyhyt kommentti. Älä nyt, estelin, etkö halua lukea mitä olet minulle kirjoittanut?

 

Päiväni valkeni kertaheitolla. Silloin nuoruuteni keväässä, lauantain tapaaminen vaihtui sunnuntaina alkavaan ahkeraan kirjeen kirjoitteluun.

Lahjaksi saatu puukapusta kertoo askartelijan tunteista enemmän kuin sanat, tänään hääpäivänämme.