Kevät on tullut, sen voima on herättänyt vaellusviettini eloon. Eväät reppuun ja menoksi. Mökki kutsuu. Sen vetovoima on vastustamaton. Kun auton nokka vihdoin kaartaa mökkitielle tunnen syvää hiljaisuutta ja rauhaa. Samat rituaalit toistuvat. Ensin kävelen rantaan. Silmä havainnoi, iho tunnistaa ja mieli uudistuu näkemästään. Rannat on auki. Jäälle ei ole enää asiaa. On rospuuton aika, aika jolloin tarkataan jään sulamista rannalta käsin. Kun jää mustuu ja muodostuu puikoiksi, silloin on jäiden lähdön aika lähellä. Kalastaja odottaa. Katiskat odottavat pääsyä veteen.Mielessäni on pulleat ahvenet, hauet, mateet ja kuhat. Kevät on tullut.

 

On aika tarkkailla luontoa ja kulkea metsässä. Tarkkailija minussa sähköistyy tuttujen äänten pauhusta, kurjet ja joutsenet iloitsevat paluusta yhtä paljon kuin kuvittelija, äänistä päätellen. Ne luikauttavat taivaan sinestä iloiset tervehdyksensä. Olen luovuttanut, lintujen kuvaaminen on liian haasteellista minulle. Olen aina kamerani kanssa hukassa. Hukka on paikka jonne linnut lentävät kuvailijan nähdessään. Niinpä päätän iloita vain saapumisen ihmeestä, lintujen äänistä ja kurkiaurojen katselemisesta.  Minun lintuni. Tervetuloa.

Mökin moninaiset askareet odottavat. Omenapuiden oksien leikkuu on vuorossa ensimmäisenä. Mökin siivous. Pihan haravoiminen. Mattojen pesu. Mökkiaskaret inspiroivat, jostakin syystä ne eivät maistu pakkopullalta, keväällä. Uutta esiin tuovan luonnon keskellä uudistun minäkin. Vivaldin neljästä vuodenajasta kevät pulppuaa voimaa ja iloa kuvittelijaan. Kevät on tullut.

Saunan vasta valmistuneet ikkunat pokineen ilahduttavat minua. Ne antavat lupauksen, ensi kesänä ollaan toivottavasti oman rantasaunan löylyissä. Saunassa oleskelija nostaa katseensa tuon tuostakin järvelle. Ikkunat ovat kuin heijastus tulevaisuuteen. Kuva ei ole selkeä, mutta valoa täynnä. Kevät on tullut.