Koskaan ei voi tietää kuka tulee käymään ja kun vieras on harvinainen, yllätys on sitä suurempi. Odottakaas kun kerron. Olin vahvasti uppoutunut Eino Leinon kielikuvien myötä, tuoksut vanamon ja varjot veen- tunnelmaan. Vanamo nimittäin kukkii jo. Olin kuvaajan asennossa mättään vieressä eli yritin saada itseni tuulen suojaksi vanamoihin nähden, sillä nämä hentoiset keikkuivat tuulen puhaltaessa niihin.

Samalla ohitseni vilahtaa 'jokin' joka nopeasti katoaa näköpiiristäni. Näkemäni oli sen verran epätodellinen, että lähden seuraamaan siipien suhinaa. Hurjasti räpyttelevät siivet vievät perhosta syreenin luokse. Mikä tämä on, kysyn itseltäni. Perhoseksi suuri ja miten kaunis yksilö onkaan kyseessä. Olen ihan täpinöissäni. Syreenipensaassa perhonen viuhtoo niin nopeasti siipiään, etten onnistu sitä kuvaamaan, mutta vihdoin se laskeutuu punaisena kukkivalle pellon pientareelle.

Ja katsokaa millaiset kannukset perhosella on?

Ritariperhonen on tullut kylään. Tarkistan kotona kirjasta, kyllä, olen tavannut ritariperhosen. Ensimmäistä kertaa. Eikä tässä vielä kaikki;

Tämä kaveri odotteli minua muina miehinä (tai naisina) tien vieressä.Välillä se haukkasi palan voikukkaa ja sitten taas tuijotteli epäluuloisena minuun.

Vihdoin pupuli otti jalat alleen.

Yksi pitkä loikkaus ja pupuli katosi metsään.

 

Oikein mukavaa viikonloppua blogiystävät!