Tropiikissa, vaikka siellä en ole käynyt. Uimaveden lämpötilan kivutessa 25 asteeseen ja ilman vastaavasti yli kolmeenkymmeneen tietää, Helle-herra on tullut vierailulle. En minä valita, totean vain.

Kuhan pyytäminen on keskittynyt iltaan, sillä päivällä auringonvalo heijastuksineen on minulle liikaa. Illalla  'kahden auringon' paisteessa, veneen puksuttaessa hiljaa eteenpäin järvellä, koen oloni auvoiseksi, sillä luonto on järjestänyt minulle ilmaisen taidenautinnon. Tähän näyttelyyn ei tarvita kuin näkevät silmät ja kuulevat korvat; Siis kauneutta on ja iloa ja rauhaa

.

 Ilta on samettisen pehmeä. Vesi ei liiku. Ei liiku kalakaan, mutta haitanneeko tuo? Ajalemme hissukseen järveä ristiin rastiin. Kaltaisiamme on paljon liikkeellä. Jalkapallon finaali karsii osan vesillä liikkujista.

Täältä en haluaisi koskaan pois, kunpa voisi pysäyttää tämän hetken, tämän tunteen, tämän rauhan.

 

Elämää on elettävä eteenpäin, sen tiedän, mutta sitä en kuvaa ottaessani tiennyt mitä huominen toisi tullessaan. Ehkä on hyvä niin. Ehkä siksi nämä tunteet. Tämä rauha. Tämä syvä ilon läikähdys.

Seuraavana päivänä istuessani silmäpolilla koen taas kerran miten tärkeä aisti näkö on. Sinänsä vaarattoman lasiaisen irtauman lisäksi lääkäri näkee enemmän, hän näkee sairauden, josta en ollut varma, mutta jota olin jo jonkin aikaa epäillyt. Elämäntaparemontti on edessä. Enemmän liikettä jalkoihin ja vähemmän lusikan liikettä suun ja lautasen välillä.

"Sulaa kaukainen ja läheinen, kaiken saa vain lainaks ihminen."