On aamu. Makaan sängyssä ja kipristelen varpaitani. Yöllä on satanut runsaasti vettä, joten viinimarjojen poiminta saa vielä hetken odottaa. Lapsuudessa koin, että viinimarjojen poimiminen oli fanfaari syksyn tulolle. Tiesin, että huolettomat ja iloiset kesäpäivät ovat hupenemassa. Koulu alkaisi. Siitäköhän johtuu, että vieläkin miellän marjojen poimintaan negatiivisia tunteita. Ei auta, marjat on poimittava. Niitä tuntuukin tulevan tänä vuonna runsaasti.

 

Mehustaminen on sottaista puuhaa. Kesäkeittiössä ei haittaa vaikka mehut vähän roiskuisivat. Puuduttavat säilömistyöt tuntuvat ulkoilmassa lähes mukavilta. Vanha kaasuliesi toimii moitteettomasti ja mehukattiloiden peseminen ulkona tuo hommaan virkistävää vaihtelua. Samalla kun häärin mehumaijan kimpussa, keittyy punajuuret ja porkkanat sallattia varten. Tunnen itseni tehokkaaksi. Pitkä rivi muovipulloja ja purnukoita odottaa kotiin kuljetusta.

 

Pyöräilyharrastus on jatkunut, siitä huolimatta paino tuntuu jämähtäneen paikalleen Mutta jotakin muuta on tapahtunut. Housun vyötäröt ovat lakanneet ahdistamasta. Jotkut ovat jopa käyneet väljiksi. Jippii.

Syysihmiset alkavat näihin aikoihin suitsuttaa syksyn ihanuudesta. Samettisista elokuun illoista. Tuulen ja sateen piestessä ja ulvoessa nurkissa (kuten nyt) he sanovat, miten ihana on kääriytyä lämpimään ja laittaa kynttilä palamaan. Näin he sanovat, syysihmiset. Kirjoittaja ei ole syysihminen. Olo tulee levottomaksi syksyllä. Pimeys ahdistaa. Sade murehduttaa mielen. Jätän hyvästejä kesälle kun näen, että toiset lähtevät ja minä jään.

Kenties he hiovat matkasuunnitelmiaan? Aikamoinen sirkutus kiinnitti huomioni ja pyörääni nojaten kuvasin ja hyvästelin heidät kunnolla, ja muistakaakin tulla takaisin!

Neitoperho syysmaitiaisen kukassa. Syysmaitiainen on aina ollut minulle varma syksyn merkki. Miksi sekin kukkii jo nyt, elokuussa? Onko silläkin kiire johonkin? Kaikilla tuntuu olevan kiire, kukillakin. Onneksi neitoperhot ovat vasta äskettäin ilmestyneet ilahduttamaan . Neitoperhot saapuvat ja muuttolinnut lähtevät. Näin se on, näin se on aina ollut. Siihen minun on tyytyminen.

Kohta huristelevat leikkuupuimurit pellolle. Ohra on jo kallistanut päänsä. Se on valmista puitavaksi. Kypsää viljaa.

Onneksi on aurinko. Ystäväni. Harvoin tapaamme näin varhain aamulla. Silloin kun saan nauttia aamuauringon ensimmäisistä säteistä olen autuas. Onnellinen.

Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.

/Demokritos