Nimittäin tämä lentsu. Viime viikon puolivälissä tapasin yskivän ja kurkkukipua valittavan Madame Lentsun. Perjantaina alkoi jalkapohjiani palella, lauantaina yskin, mutta jaksoin vielä vähäsen touhuta. Sunnuntaina tauti kaatoi sänkyyn kuumeen kera. Päivät vielä menee joten kuten, mutta yöt ovat takkuisia. Nenä tukossa, limaa kurkussa ja piinaava yskä jatkuu.Yöpöytäni on kuin apteekin käteiskauppavarasto. No, tiedän kyllä että jokainen lukijani on tietää mitä Madame Lentsun vierailu tarkoittaa.

Välillä on niin kuuma, että pitää potkaista villasukat pois jaloista. Toisinaan puen ylleni paksun villapaidan ja hytisen sen sisällä. Kun lunteimet paljosta makaamisesta puutuvat, haen vesivärit ja sängyn selkään nojaten mielikuvittelen miltä sairastava karhunpoika näyttää. Nyt lupaan, että vali-vali-osasto loppuu tähän.

Eihän siitä niin kauaa ole, kun hain ilon pilkahduksia syksystä. Valkeat kuulaat ja punakaneli tekevät runsaasti satoa ja näin ollen välipalaosasto on turvattu pitkäksi aikaa.

 Posket punaisina ja mieli innosta puhkuen kannoin kasvimaan tuotteita ulkokeittiööni ja tein mielikuvitteksellisia kurmee-sörsseleitä.

Tässä keittiössä ei jaeta Michelin-tähtiä. Täällä tähtiä näkyi vain taivaalla.

Tein jopa sovinnon pölyimurin kanssa. Huomasin erityisesti sängyn alustoja imuroidessani, että villakoirien katoaminen imurin kitaan nostatti mielihyväendorfiinini kattoon. Eikä siivoaminen tullut päivääkään liian aikaisin. Olin jo niin kauan harrastanut villasukka-siivoamista, että paksu pölykerros huonekaluilla alkoi muistuttaa ensi talven lumen tuloa, tosin meidän huonekaluille laskeutuneet lumet olivat harmaata plaatua.

 

 Tämän kuvan julkaisin jo edellisessä blogissani, mutta se ansaitsee tulle julkaistuksi uudelleen. Istun pallo sylissä lattialla ja mietin pitäisikö hakea sen mukana tulleet jumppa-ohjeet käsille? Vihdoin teimme sinunkaupat, pallo ja minä. Ensi kosketus oli pyörivä ja huimaava.

Kysytte ehkä onko kaikkeen edellä piirrettyyn muitakin kuin terveydellistä syytä. Kyllä on, vastaan.

Jo huhtikuun alkupäivinä ilmoittauduin matkalle. Ruskamatkalle. Lappiin.

Sen jälkeen olen ilon ja riemun tuntein  polkenut pyörääni ja nähnyt itseni kipuamassa milloin tunturiin ja milloin kuruun. Olen  mielikuvituksissani hengittänyt ilmaa raikasta kuin tuuli. Olen nähnyt tutun tunturin piirteet silmieni verkkokalvolla jopa unissani. Olen odottanut ja haaveillut.

Paranenko? Pääsenkö mukaan? Uskon, että toivoni toteutuu. Uskotkohan sinäkin?